31.7. Piirihuipentuman 2. kisapäivä, Sastamala

31.7. Piirihuipentuman 2. kisapäivä, Sastamala

Kahden kisapäivän mitalisaldona 16 kultaa, 20 hopeaa ja 10 pronssia. Aivan mitalin tuntumaan neljänneksi sijoittui 11 ja viidenneksi  8 seuran nuorta.  Omia ennätyksiä ja hyviä tuloksia saatiin kaikissa lajeissa.

Osanotto-oikeus nuorilla piirihuipentumassa oli kahteen lajiin per päivä. Menestynein Leiskun nuorista oli T 14 sarjassa kilpaileva Netta-Nana Mäkkylä neljällä kultamitalilla. Netta voitti moukarin, kuulan, kiekon ja keihään hyvillä tuloksilla. SM-kisaraja on ylitetty kaikissa. Neljään mitaliin ylsivät myös P14 Aaron Kangas ja Valtteri Mattila. Aaron voitti kiekon ja moukarin ja oli hopealla kuulassa sekä pronssilla keihäässä. Valltteri Mattila voitti keihään ja kuulan ja otti hopeaa kiekossa ja moukarissa. Aaron on myös ylittänyt SM-kisarajan kiekossa ja moukarissa ja Valtteri kuulassa. Eero Hirvinen, P10, juoksi voittoon 60 metrillä ja 150 metrillä ja oli pituudessa ja korkeudessa toinen. Eelis Hirvinen P13 voitti korkeuden ja 60m:n aidat ja juoksi hopeaa 60 metrillä. Pyry Santahuhta voitti 60 metriä. Hopeaa Pyry juoksi 60 metrin aidoissa ja pituudessa pronssia. Kolmeen mitaliin ylsi myös P 13 sarjassa Juho Tuominen kiekon hopealla ja 60 metrin aitojen ja kuulan pronssilla.

Teemu Narvi P11 voitti lähes kuuden metrin parannuksella keihään. Komea tulos 39,65 on kärkituloksia P11 ikäluokassa Suomessa. Jonni Pyysalon korkeuden voitto myös hyvällä tuloksella. Reetta Lehtonen työnsi kuulassa hopeaa tuloksella 10,34, joka on Reettan uusi ennätys ja ylitti T 14 SM-kisarajan. Jonna Jaakkola voitti myös T12 kuulan ennätystuloksellaan ja Annika Hohkurin 60 maj:n voittoaika oli uusi ennätys. Annika hyppäsi myös pituudessa pronssia. Lassi Haaviston 150 metrin hopeajuoksu ja Henriikan 300 metrin pronssiaika olivat myös henkilökohtaiset ennätykset. Lassi juoksi myös 60 metrillä pronssia. Joonas Kannosto P15 juoksi ensimmäisen kerran 2000 metriä aikaan 6.40,36. Joonas juoksi myös 800 metrillä hopeaa. Inka Heinisen T10 60 metrin aitojen hopea pienellä aitaharjoittelulla  oli hieno yllätys. Inka voitti myös hopeaa 150 metrillä. Kahteen mitaliin ylsivät myös T 10  Mari Tuominen keihään ja kuulan pronsseilla.  Jenna Huhtanen T15  seipään ja moukarin hopealla. Aina kisaan mahtuu myös pettymystä. On kuitenkin hienoa todeta, miten nuoret pystyvät kokoamaan itsenä uudelleen ja oppivat myös vastoinkäymisistä. Kaiken kaikkiaan kisapäivistä jäi mukava maku. Mukana oli innokkaita ja lahjakkaita nuoria, joiden tekemistä oli ilo seurata.

Mitalistit

Kultaa:
P14 korkeus Jonni Pyysalo
P14 kiekko Aaron Kangas
P14 moukari Aaron Kangas
P13 60maj Eelis Hirvinen
P13 korkeus Eelis Hirvinen
P11 keihäs Teemu Narvi
P10 150m Eero Hirvinen
T14 kuula Netta-Nana Mäkkylä
T14 keihäs Netta-Nana Mäkkylä
T12 kuula Jonna Jaakkola

Hopeaa:
P15 2000m Joonas Kannosto
P14 kiekko Valtteri Mattila
P14 moukari Valtteri Mattila
P12 60maj Pyry Santahuhta
P11 150m Lassi Haavisto
P10 korkeus Eero Hirvinen
P9 1000m Aleksi Joensuu
P9 korkeus Henri Hirvinen
T15 Seiväs Jenna Huhtanen
T14 kuula Reetta Lehtonen
T12 kiekko Jonna Jaakkola
T11 60maj Annika Hohkuri
T10 150m Inka Heininen
T10 60maj Inka Heininen

Pronssia:
P13 60maj Juho Tuominen
P12 pituus Pyry Santahuhta
T15 300m Henriikka Haavisto
T11 pituus Annika Hohkuri
T10 keihäs Mari Tuominen

2.päivän tulokset! Kisakuvia!