Ohjeita

Ohjeita

Toimintakäsikirja

Toimintakäsikirjan tarkoituksena on kuvata seuran toiminta tiivistettynä helppolukuisessa muodossa. Toimintakäsikirja on opas, jonka lukemalla uudenkin ihmisen on helpompi tulla seuran toimintaan mukaan. Käsikirjassa on kuvattuna seuran toiminnan tarkoitus, tavoitteet, arvot, organisoituminen, roolit, urheilutoiminta, sidosryhmäyhteistyö, varainhankinta, palkitsemiset ja palkkiot jne. Toimintakäsikirja ei sisällä aivan kaikkea, vaan siitä voidaan sopivassa kohdassa viitata muualta, esimerkiksi seuran nettisivuilta löytyvään lisätietoon. Tavoitteenamme on, että aina uuden kauden alkaessa uudet seuran toimintaan mukaan tulevat saisivat käsikirjan luettavakseen – ja sisältää se hyvää tietoa jo pidempäänkin mukana olleille. (Linkki tulossa alkuvuodesta 2022)

 

Ilmoittautuminen kilpailuihin

Melkein aina ilmoittautuminen kilpailuihin tapahtuu kilpailukalenteri.fi -palvelun kautta. Urheilijan ja hänen huoltajansa vastuulla on hoitaa ilmoittautuminen ajoissa, tai varmistaa hoidetaanko se seurasta tai onko sen joku muu jo hoitanut.  Tällöin osallistumistiedot näkyvät kilpailukalenterissa. Mikäli olet kilpailuun menossa ja sinulla ei vielä ole lisenssiä, ole yhteydessä seuraan.

 

Osallistumismaksut

Huoltajan/urheilijan vastuulla on maksaa kilpailujen osallistumismaksu. Maksun voi jälkikäteen perua seuralta, joten pidä kuitti tallessa!

Seura maksaa osallistumismaksut pm-kisoihin (piirihuipentuma, pm-ottelut, pm-viestit, pm-maastot jne), joten näihin et maksa itse ilmoittautumisen yhteydessä, paitsi jos kilpailun järjestäjä sitä edellyttää (maksu ilmoittautumisen yhteydessä.)

 

Lisenssit ja vakuutukset

Urheilijalle, jonka kausimaksu (urheilukoulumaksu tai vastaava) on maksettu seuralle, seura hankkii lisenssin. Se antaa luvan kilpailla Suomen Urheiluliiton alaisissa virallisissa kilpailuissa ja se sisältää vakuutuksen kaikille 13-vuotiaille ja nuoremmille. 14-vuotiaat ja vanhemmat ovat itse vastuussa vakuutuksensa hankkimisesta.

Lisätietoa lisenssien ja vakuutusten hinnoista ja mm. vakuutuksen hankkimisesta 14-vuotiaalle ja vanhemmalle sekä vakuutuksen kattavuudesta löytyy ao. linkin kautta. Tällä hetkellä liitto suosittelee OP Sporttiturvaa. OP Sporttiturvan hankit helpoiten Suomisportin kautta.

https://www.yleisurheilu.fi/seurat/yleisurheilulisenssit

 

Kulukorvaukset

Kts. kohta Kulukorvaukset

 

Epäasialliseen käytökseen puuttuminen

Leisku on julkaissut oppaan epäasiallisen käytöksen tunnistamiseen ja siihen puuttumiseen. Älä epäröi ottaa yhteyttä seuran johtoon, jos koet/havaitset jotain Sinua askarruttavaa.  Opaasta löydät vastuuhenkilöiden yteystiedot.  Epäasiallisen käytöksen tunnistaminen ja siihen puuttuminen