Aaron Kankaalle täydet pisteet Vantaan TdH:sta

Aaron Kankaalle täydet pisteet Vantaan TdH:sta

Kuva: SUL/yleisurheilu.fi

Vantaalla käynnistyi moukarin Tour de Hammer -kilpailusarja helatorstaina 18.5.  Leiskun Aaron Kangas otti täydet kymmenen pistettä voitollaan ja 73,69 kantaneella heitolla. Kisan toinen oli Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen tuloksella 69,36  ja Tammelan Ryskeen Henri Liipola kolmas heitettyään 67,60. Seppänen loukkaantui vapun tietämillä harjoituksessa sattuneessa haverissa, joka näkyi vielä hänen heitoissaan.

Näin Kangas kommentoi SUL:n haastattelussa voittoaan:

– Treenit ovat menneet hyvin, mutta nyt kilpailussa en vaan ihan onnistunut. Oli aika vaikeaa, Kangas viittasi koleaan ja ajoin kovaksi yltyneen vastatuleen ryydittämään säähän.

Kangas on heittänyt kevään mittaan Espoossa tuloksen 73,69, mutta parempaa on luvassa.

– Seuraavaksi heitän Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa ja tarkoitus on päästä 75 metrin tasolle, Kangas sanoi.

PM-kilpailut ovat Tansan Kööpenhaminassa 27.-28.5. Tiedossa on myös kilpailut Norjan Bergenissä ja Jyväskylän Motonet GP:ssä, joista kaikista urheiijat saavat tärkeitä rankingpisteitä arvokisoja varten. Päätähtäin on syksyn MM-kisoissa Budapestissa elokuun lopulla.

 

Seuraava osakilpailu on Tammelassa 10.6. Muut