12.7. EM-22 Tampere – Arttu Kangas seitsemäs

12.7. EM-22 Tampere – Arttu Kangas seitsemäs

Arttu kovatasoisessa kuulakisassa ennätystyönnöllään 18,94 seitsemäs

Arttu Kangas tarjosi kannustajilleen jännitysnäytelmän kuulan loppukilpailussa, kun tulos syntyi vasta kolmannella työntökierroksella. Ensimmäisen hieman epäonnistuneen Arttu astui tahallaan yli. Toinen työntö oli  19 metrin kohdalla, mutta jalka osui harmittavasti kuularingin reunukselle. Kolmannella työnnöllään 18,24 Arttu kuitenkin kuittasi viimeisen finaalipaikan jatkokierroksille  kuuden sentin turvin,  Neljännellä kierroksella Arttu työnsi uuden ennätyksensä 18,94, jolla sijoitus koheni seitsemänneksi. Onnittelut Arttulle, valmentajalle Matti Yrjölälle ja tukijoukoille. Euroopan mestariksi työnsi Puolan Jakub Szyszkowski 19,78, hopea Puolan Dominik Witczak 19,63 ja pronssia työnsi Mikhail Abramchuk 19,42.

Arttu on tällä hetkellä armeijassa ja täyttää huomenna 20-vuotta. Kisan nuorimpana hän saa ikänsä puolesta osallistua 22-vuotiaiden Em-kisoihin myös kahden vuoden päästä.  Alla Arttun kisakuvia Tampereelta.   Sanoisko – sisulla ja sydämellä.