Olemme koonneet tälle sivulle ohjeita Kankaanpää Games -kilpailuun liittyen.
Tulethan vain terveenä kisoihin!
WC:t ovat alueelle tultaessa oikealla urheilukentän katsomon kohdalla olevassa liikuntakeskuksen rakennuksessa sekä kentän maalipään kioskirakennuksen päädyssä.
Verryttelyalueet löytyvät kentän ympäriltä.
Yleisö voi seurata kilpailua myös kentän nurmialueilla karttaan keltaisella merkityillä alueilla.
Yleisö voi tulla seuraamaan heittopään kilpailuja myös vesitornin puoleisessa kulmassa olevan portin kautta.
Kilpailukanslia
Kilpailukanslia palvelee tarvittaessa katsomorakennuksessa kuuluttamon yhteydessä.
Kilpailun johtaja: Olli Santahuhta puh. 040 307 6423.
Osanoton varmistus, numerot, eräjaot
Pitkien juoksujen osallistujille annetaan numerot suoraan suorituspaikalla. Muilla ei numeroita käytössä.
Erillistä osanoton varmistusta ei tarvitse tehdä, vaan varmistukset tehdään suorituspaikan läheisyydessä 10 minuuttia ennen lajin alkua.
Tulokset
Kilpailussa on live-tulospalvelu osoitteessa live.tuloslista.com
Virallinen tulostaulu löytyy kentän aidasta kioskirakennuksen kohdalla, kadun puolella.
Kankaanpään kentän kenttäennätykset löytyvät täältä.
Aikataulu
Aikataulu Kilpailukalenterissa, päivitetetään vielä ti iltapäivällä. Huomioitavaa mm. T9 pituuskisa alkaa heti 40m juoksun jälkeen, joten askelmerkit kannattaa ottaa jo ennen juoksua.
Aikataulu on tiukka ja harjoitusheittoihin tai hyppyihin on varattu lyhyt aika.
Aikataulu on rakennettu siten, että yhdessä sarjassa kilpaileva urheilija voisi osallistua mahdollisimman moneen lajiin. Päällekkäisyyksiä emme kuitenkaan täysin voi välttää.
Juoksut ohjaavat kilpailua. Ole aina juoksujen osalta aikataulun mukaisesti paikalla ja seuraa myös kuulutuksia. Mikäli joku kenttälaji on kesken, niin sovi lajijohtajan kanssa omista kilpailusuorituksistasi. Pyrimme olemaan joustavia.
Juoksut
Juoksut juostaan suoraan loppukilpailuina. Eräjaot löytyvät tulospalvelun osoitteesta live.tuloslista.com.
Kuula
Molemmat suorituspaikat ovat 100m:n lähtöpaikan läheisyydessä, kuula A sijaitsee juoksuradan sisäpuolella ja kuula B sen ulkopuolella.
Pituus /3-loikka
Pituus/3-loikkapaikka A on katsomon edessä ja pituus B on 100 metrin lähtöpäässä.
Jatkoonpääsy hypyissä ja heitoissa
Pituussuuntaisissa hypyissä ja heitoissa on kaikissa sarjoissa kolme alkukilpailukierrosta, jonka jälkeen kahdeksan parasta jatkavat finaalikierrokselle (3+3).
Rimankorotukset T/ P 13 sarjan korkeudessa
Riman korotukset ovat aluksi 5 cm ja 120 cm jälkeen nousevat 3 cm kerralla.
85-90-95-100-105-110-120-123-126-129 jne. 3cm jatkossa
Omien heittovälineiden käyttö ja käsien desinfiointi heittopaikoilla
Omien heittovälineiden käyttö on sallittua.
Välineiden tarkastus tehdään urheilukentän heittopäädyn varastossa 60 minuuttia ennen lajin alkua.
Kilpailijoiden omat heittovälineet ovat kilpailun aikana kaikkien kilpailijoiden käytettävissä.
Ensiapu
Ensiapu sijaitsee maalin läheisyydessä. Hoitotila tarvittaessa liikuntakeskuksen pukuhuoneessa, pääkatsomoa vastapäätä.
Palkintojenjako
Kunkin lajin kolme parasta palkitaan, palkinnot pyritään jakamaan heti lajin valmistuttua. Kuuntelethan kenttäkuulutuksia lajisi jälkeen.