SAAPUMINEN
Kilpailukenttänä on Kankaanpään keskusurheilukenttä, Jämintie 10, 38700 KANKAANPÄÄ. Huom! Linja-autopysäköinti muuttunut, jäähallin parkkipaikka ei ole käytössä. Seuratkaa liikenteenohjaajien opastusta. Pääkentältä on oikopolkua n. 300 metriä moukarikentälle. Moukarikentälle voi ajaa myös Kangasmoisionkadun kautta ja jättää auton parkkiin Kangasmetsän koulun edessä olevalle P-alueelle.
SEURACUP -FINAALIN SÄÄNNÖT
Seuracupin finaaleja on kaikkiaan neljä: Superfinaali sekä A-, B- ja C-sarjojen finaalit. Superfinaaliin selviävät piirikisojen kaikki sarjat huomioiden 7 parasta seuraa + finaalin järjestävä seura. Seuracupin A-, B- ja C-sarjojen finaaleihin selviävät näiden sarjojen piirikisojen perusteella
kuhunkin 15 seurajoukkuetta + finaalin järjestävä seura. Esimerkki: B-sarjan kaksi parasta seuraa selviää Superfinaaliin, tällöin B-sarjan finaaliin selviävät seuraavat 15 seuraa + finaalin järjestävä seura. Finaaleissa kilpailee näin kaikkiaan 56 seuraa.
Sarjajako perustuu 1.1.2019 olevaan kuntajakoon ja kuntien asukaslukuihin.
B-sarjassa kilpailevat 10 001-35 000 asukkaan paikkakunnalla toimivat seurat.
KILPAILUOHJEITA
• Osanotto-oikeus yhteen henkilökohtaiseen lajiin ja sukkulaviestiin
• Seuraa edustaa yksi urheilija jokaisessa lajissa.
• Kenttälajeissa jokaisella kilpailijalla on neljä suoritusta.
Kilpailuissa noudatetaan alle 13 -vuotiaiden osalta lasten yleisurheilun sääntöjä. Ne ovat ladattavissa TÄÄLTÄ.
Finaalilajit
Aikataulu on tiukka ja harjoitusheittoihin tai hyppyihin on varattu tietty aika, joten olethan ajoissa paikalla! Juoksut ohjaavat kilpailua, ja mahdollisissa aikataulumuutoksissa seuraa livetuloslistaa ja kenttäkuulutuksia. AIKATAULU
Lajien varmistus on tehtävä viimeistään 60 min ennen lajin alkua https://www.tuloslista.com/varmistus.
Varmistus aukeaa pe 12.9. klo 18.00
Salasana varmistuksiin on tehty seuroittain, salasanat on lähetetty seuran yhteyshenkilölle.
Sukkulaviestin 16 x 60m osallistujat tulee ilmoittaa 9.9. klo 24 mennessä sähköpostiin kilpailut@leisku.fi.
Mahdolliset muutokset sukkulaviestiin tulee ilmoittaa kilpailutoimistoon tai em. sähköpostiin kisapäivänä klo 14.00 mennessä. Mikäli ilmoitettuun kokoonpanoon ei tule muutoksia joukkuetta ei tarvitse erikseen vahvistaa.
Pisteiden lasku
• Pisteet joka lajista sijoitusten mukaan: 1) 17 p., 2) 15 p., 3) 14 p. jne. 16) 1 p
• Tasapisteissä sijoitus määräytyy sukkulaviestin sijoituksen mukaan.
Livestream Satakunnan Kansan suora lähetys Kankaanpäässä kilpailtavasta yleisurheilun Seuracupin B-sarjan finaalista alkaa lauantaina 13. syyskuuta kello 10.55. Striimi maksaa yhden euron tutustumismaksun muilta, kuin SK:n tilaajilta. Pääset katsomaan kilpailua osoitteesta https://www.satakunnankansa.fi/urheilu/art-2000011469128.html.
Kilpailussa on livetulospalvelu osoitteessa live.tuloslista.com Virallinen tulostaulu löytyy kentän aidasta kioskirakennuksen kohdalla, kadun puolella. Kankaanpään kentän kenttäennätykset löytyvät täältä.
Kisatoimisto on pääkatsomon takaseinää vastapäätä olevassa rakennuksessa ja se on avoinna lauantaina 13.9. koko kisapäivän klo 9 alkaen. Kisatoimistosta joukkueet saavat numerolaput, kisapaidat, sekä muutosilmoituslomakkeet, mikäli joukkueen kokoonpanoon on tullut muutoksia. Viestijoukkueiden kokoonpanot tulee myös ilmoittaa kisatoimistoon.
Kilpailun johtaja: Olli Santahuhta puh. 040 307 6423. Tiedustelut järjestelyistä ym. Tia Kraft puh. 040 533 1010.
Finaalin avajaisiin kokoonnutaan joukkuettain kentän takasuoralla merkityille paikoille (kilpailunumeroiden numerojärjestys) klo 10.50. Avajaiset alkavat klo 11.00.
WC:t ovat alueelle tultaessa oikealla urheilukentän katsomon kohdalla olevassa liikuntakeskuksen rakennuksessa sekä kentän maalipään kioskirakennuksen päädyssä. Pukuhuoneet naisille ja miehille sijaitsevat palloiluhallin pienestä sisäänkäynnistä mentäessä vasemmalla. Pukuhuoneissa on suihkut ja vessa. Käytäthän vain Seuracupin logoilla merkittyjä tiloja. Uimahalli on avoinna kisapäivänä, normaaleilla uintimaksuilla. Lisätiedot tästä.
Verryttelyalueet löytyvät kentän ympäriltä, mm. viereinen latupohjaverkosto ja pesäpallostadion toimii lämmittelyalueena. Sateella voi verrytellä myös palloiluhallilla kentän vieressä, ja halli toimii myös hyvänä odottelupaikkana sateelta/kylmältä suojassa. Sisätiloissa liikutaan vain sukkasillaan.
Yleisöalueille voi pystyttää teltan joukkueille. (Karttaan keltaisella merkityt alueet)
Ruokailu on non stoppina klo 10-15 n. 300m päässä kentältä Pohjanlinnan koululla, jonne on opastus pääkentältä padelkentän vierestä oikopolkua. Tarjolla on peruna-kanakeittoa, leipää, leikkelettä, vihanneksia, hedelmää ja ruokajuomat. Ruokalipun hinta on 11€ ja liput tilataan seuroittain ilmoittautumisen yhteydessä, jolloin tiedustellaan myös mahdolliset erityisruokavaliot. Seuroille on lähetetty kutsu ja ilmoittautumislinkit 14.8. sähköpostilla. Lippuja myydään myös kisatoimistossa lauantaina.
Huom! Ruokailuun pääsee siis vain ennakkoon ostetuilla ruokalipuilla.
Kilpailunumerot ovat seurakuorittain kisatoimistossa. Jokaisen kilpailijan tulee käyttää numeroa callingiin tullessaan ja kilpaillessaan. Calling on katsomon vesitornin puoleisessa päässä. Calling -aikataulu on kilpailuaikataulun yhteydessä. Eräjaot ovat livetuloslistassa näkyvissä viimeistään kilpailupäivän aamuna. Olethan ajoissa paikalla! Toimitsijat vievät lajiryhmän ajoissa suorituspaikalle. Huom! Moukarin esittely on muuttunut ja esittely on avajaisten alussa. Moukarikentälle on n. 300m kävelymatka pääkentältä, oikopolku on urheilukentän porteista seiväspaikan takaa. Moukarin lämmittelyheitot VAIN moukarikentällä.
Riman korotukset ovat korkeudessa aluksi 5 cm ja 120 cm jälkeen nousevat 3 cm kerralla (100-105-110-120-123-126-129 jne. 3cm jatkossa). Seipään riman korotukset ovat 130cm + 15cm muuttuen 220 +10cm
Omien heittovälineiden käyttö on sallittua. Välineiden tarkastus tehdään suorituspaikoilla noin 30 minuuttia ennen lajin alkua. Huomaathan, että kilpailijoiden omat heittovälineet ovat kilpailun aikana kaikkien kilpailijoiden käytettävissä.
Sukkulaviesti juostaan nurmella kahdessa erässä. Sukkulaviestissä saa juosta piikkareilla.
SPR:N ENSIAPU sijaitsee maalin läheisyydessä. Hoitotila on liikuntakeskuksen pukuhuoneessa, pääkatsomoa vastapäätä.
Palkintojenjaossa kolme parasta joukkuetta palkitaan mitaleilla ja pokaalilla. Kuuntelethan kenttäkuulutuksia kilpailun jälkeen.
Tsempparit Energisin kisailija, muut huomioon ottava tsemppari palkitaan jokaisesta joukkueesta. Valinnan suorittaa seurajoukkueen johto ja ilmoittaa sen kilpailutoimistoon kisapäivänä klo 14.00 mennessä.
Tsemppiä viime hetken harjoitteluun ja oikein mukavaa kilpailupäivää kaikille! Pian nähdään Kankoonpeessä!
