Vattenfall-finaali Janakkalassa ja Suomi-Ruotsi maaottelu 30.8

Vattenfall-finaali Janakkalassa ja Suomi-Ruotsi maaottelu 30.8

Leiskun nuoret osallistuivat lauantaina valtakunnalliseen Vattenfall-joukkuiden loppuotteluun Giga-sarjassa (10.000-25.000asukasta) Janakkalassa. Valtakunnalliseen kisaan karsittiin kahden piirikisan perusteella kuhunkin neljään sarjaan valtakunnallisesti 15 parasta joukkuetta. Vaikka finaalissa jouduttiin antamaan tasoitusta useamman tärkeän kisaajan poisjäännin vuoksi, mukana olleet nuoret eivät antaneet sen tahtia haitata ja kaikki tekivät parhaansa. Hyviä tuloksia ja omian ennätyksiäkin syntyi.
Pauliina Haavisto T 15 paransi kolmiloikan ennätyksekseen 10,69 ja sijoittui kolmanneksi, Pekka Karilahti P 15 heitti keihästä 48,75, sijoitus toinen, T 11 Netta-Nana Mäkkylä työnsi kuulaa 11,04, sijoitus toinen. Piia Viitaniemi T 15 paranteli 100 metrin ennätyksekseen 13,60, sijoitus neljäs. Saara Tuunainen T 15 juoksi jälleen hienosti 2000 metriä aikaan 7.09,02. sijoitus neljäs. Marko Lampinen M 17 työnsi kuulaa 12,71 ja Niina-Maria Lampinen T 13 juoksi 60 metrin aidat 10,58.Tomi Nieminen juoksi 100 metriä lähelle ennätystään 12,46. P11-sarjassa 10-vuotias Antti Saloniemi työnsi ennätyksenä kuulassa 7,64 ja samanikäinen Juho Tuominen juoksi ensimmäisen 60 metrin aitakisansa P 13-sarjassa 12,69. P 11-sarjassa Aleksi Yrjölä juoksi 60 metrillä uudeksi ennätyksekseen 9,51.Aleksi on vasta 9-vuotias, joten aika on todella hyvä. P 15-sarjassa Lauri Lehtonen hyppäsi 3-loikkaa 10,82. Korkeudessa Henriikka Haavisto paransi myös korkeuden ennätyksensä 121.
Tarkemmat tulokset tästä. Kuvat leiskun kuvagalleriasta!

Janakkalan Vattenfall-loppukisan jälkeen joukkue matkasi Helsingin olympiastadionille Suomi-Ruotsi maaotteluun hakemaan ja kokemaan hienoa tunnelmaa, jota tämä perinteinen maaottelu aina tarjoaa. Ja sitähän saatiin. Kyllä monen äänijänteet joutuivat koville suomalaisten urheilijoiden kannustuksessa. Todella hienoa oli kaikkien Vattenfall-kisaan osallistuneiden nuorten joukkueiden juoksu stadionilla 33000 katsojan edessä. Siinä oli näkemistä ja nuorille varmasti mahtava kokemus josta voi myös ammentaa lisäpontta omiin urheilutavoitteisiin. Eikä jääneet katsojatkaan kylmiksi. Taisi suuri innostuneiden reippaiden nuorten joukko saada monen silmäkulmaan liikutuksen kyyneleen. Niin hienolta nuorten esiinmarssi tuntui.